Elämäkerta

Alla oleva biografia ei missään nimessä ole täydellinen ja kattava tutkielma Vincent van Goghin elämästä. Päinvastoin se on hädin tuskin nopea kurkistus joihinkin tärkeimpiin kohtiin Van Goghin elämässä. ”Kirjat”- osiossani olen omistanut sivun nimenomaan Van Gogh -biografioille ja siellä suosittelen muutamia parhaita. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä näistä on Jan Hulskerin Vincent and Theo Van Gogh: A Dual Biography.

Aikajärjestyksen mukaista yhteenvetoa varten Van Goghin elämästä Kronologia osastolle.

Vincent van Gogh syntyi Groot Zundertissa Hollannissa 30.3.1853. Hän syntyi täsmälleen vuosi sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli synnyttänyt kuolleen esikoisensa – myös Vincent nimeltään. Jälkeenpäin on paljolti spekuloitu Vincentin mahdollisesta psykologisesta traumasta tuloksena siitä, että hän oli ”korvattu lapsi” ja joutui kantamaan kuolleen veljensä nimeä ja syntymäpäivää mukanaan. Tämä teoria kuitenkin pysyy todistamattomana, eikä sen tueksi ole todellisia historiallisia todisteita.

Van Gogh oli Hollannin reformoidun kirkon pastorin, Theodorus van Goghin (1822-85) ja Anna Cornelia Carbenturin (1819-1907) poika. Valitettavasti Vincent van Goghin ensimmäisestä kymmenestä vuodesta ei ole kuvallista tietoa. Van Gogh kävi sisäoppilaitosta Zevenbergenissä 2 vuotta, jonka jälkeen hän opiskeli toiset 2 lisää King Willem II:sen yläastetta Tillburgissa. Vuonna 1868 Van Gogh, 15-vuotiaana, jätti koulun lopullisesti.

1869 Vincent van Gogh meni töihin Haagissa toimineeseen taidekauppaan Goupil & Cie. Van Goghin perhe oli pitkään ollut osa taidemaailmaa – Vincentin sedät Cornelius (Cor-set) ja Vincent (Cent-setä) olivat taidekauppiaita. Hänen nuorempi veljensä Theo vietti aikuisikänsä taidekauppiaana ja myöhemmin vaikutti huomattavasti Vincentin myöhempään uraan taiteilijana.

Vincent menestyi kauppiaana ja pysyi Goupil & Cie:llä vielä seitsemän vuotta. 1873 hän sai siirron Lontoon haaraliikkeeseen ja tutustui nopeasti Englannin kulttuurielämään. Elokuun lopussa Vincent muutti osoitteeseen 87 Hackford Road, asuakseen yhdessä Ursula Loyerin ja tämän tyttären Eugenien kanssa. Vincentin sanotaan rakastuneen Eugenieen, mutta monet varhaisemmat biografiat virheellisesti nimeävät Eugenien tämän äidiksi Ursulaksi. Vuosikymmeniä kestäneeseen nimisekaannukseen on lisättä uusimmat todisteet, joiden mukaan Vincent ei olisi ensinkään ollut rakastunut Eugenieen, vaan hollantilaiseen naiseen nimeltä Caroline Haanebeek. Totuus säilyy selvittämättömänä.

Vincent asui Lontoossa 2 vuotta. Tänä aikana hän vieraili monissa taidegallerioissa – ja museoissa ja alkoi ihailla monia englantilaisia kirjailijoita, kuten George Elliot ja Charles Dickens. Vincent ihaili myös englantilaisia graafikoita, joiden töitä julkaistiin mm. The Graphic- lehdessä. Nämä kuvitukset vaikuttivat ja inspiroivat Van Goghin myöhempää taiteilijan uraa.

Vuosien kuluessa Vincentin ja Goupilin välinen työsuhde muuttui rasittavammaksi ja toukokuussa 1875 Vincent siirrettiin Pariisin haaraliikkeeseen. Vuoden aikana kävi selväksi, ettei Vincent ollut enää onnellinen myydessään tauluja, jotka eivät miellyttäneet hänen omaa henkilökohtaista makuaan. Maaliskuun lopussa 1876 Vincent irtisanoutui ja päätti palata Englantiin, jossa hän oli viettänyt kaksi suurimmaksi osaksi onnellista ja palkitsevaa vuotta.

Huhtikuussa Vincent van Gogh aloitti opettajan työt Ramsgatessa pappi William P. Stokesin koulussa. Hän oli vastuussa 24:stä, 10-14-vuotiaasta pojasta ja kirjoittamiensa kirjeiden perusteella hän nautti työstään. Myöhemmin Vincent opetti myös toisessa poikakoulussa Isleworthissa pappi T. Slade Jonesin johtamassa koulussa. Vapaa-ajallaan Van Gogh yhä kävi näyttelyissä ja ihaili monia niissä näkemiään töitä. Hän myös luki paljon Raamattua ja tutki tuntikaupalla evankeliumeja. Vuoden 1876 kesä oli todellista uskonnollisuuden aikaa Vincent van Goghille. Vaikka hän olikin saanut uskonnollisen kasvatuksen, hän vasta tuolloin alkoi harkita elämänsä omistamista kirkolle.

Siirtymisen opettajasta papiksi nimissä Van Gogh pyysi Jonesilta enemmän papin virkaan liittyviä tehtäviä. Jones myöntyi ja Vincent alkoi puhua Turnham Greenin seurakunnassa. Näiden puheiden tarkoituksena oli valmentaa häntä tehtävään, jota hän malttamattomasti odotti: ensimmäinen sunnuntain saarna. Vaikka Vincent oli innostunut papin urasta, hänen saarnansa olivat jotakuinkin intohimottomia ja hengettömiä. Kuten isällään myös Vincentillä oli tarve saarnaamiseen, mutta häneltä puuttui intohimoinen ja mukaansatempaava tyyli puhua.

Vincent van Gogh päätti jäädä Hollantiin perheensä luo joulun yli. Työskenneltyään lyhyen aikaa kirjakaupassa Dordrechtissä 1877, Vincent lähti Amsterdamiin 9.5 valmistautuakseen yliopiston teologian laitoksen pääsykokeisiin. Vincent opiskeli kreikkaa, latinaa ja matematiikkaa, mutta pätevyytensä puutteen vuoksi hän hylkäsi opinnot 15 kuukauden kuluttua. Myöhemmin Vincent kuvaili tätä aikaa ”elämänsä surkeimmaksi.” Marraskuussa 3 kuukauden harjoituskauden jälkeen Vincent epäonnistui yrittäessään päästä sisään Laekenin lähetystyökouluun. Koskaan vastoinkäymisistä lannistumatta Vincent lopulta teki sopimuksen kirkon kanssa aloittaakseen harjoittelukauden saarnaamalla eräässä Länsi-Euroopan epäsuotuisimmalla ja köyhimmällä alueella Belgian kaivostyöläisten luona.

Tammikuussa 1879 Vincent aloitti työnsä saarnaamalla kaivostyöläisille ja heidän perheilleen Wasmesin kylässä tuntien suurta kiintymystä työläisiä kohtaan. Tuntemansa sympatian vallassa kaivostyöläisten surkeita työoloja kohtaan hän teki kaikkensa heidän henkisenä johtajanaan, helpottaakseen työläisten taakkaa. Valitettavasti tämä altruistinen asenne tavoitti jokseenkin fanaattiset mittasuhteet, kun Vincent alkoi antaa suurimman osan ruuastaan ja vaatteistaan varattomille työläisille siipiensä suojassa. Huolimatta Vincentin jaloista aikomuksista kirkko paheksui voimakkaasti hänen asketismiaan ja erottivat hänet virasta heinäkuussa. Suostumatta jättämään aluetta Van Gogh muutti viereiseen Cuesmesin kylään, jossa hän jatkoi köyhää linjaansa. Seuraavan vuoden Vincent kompuroi eteenpäin päivä päivältä, kykenemättä auttamaan kyläläisiä pappina. Tästä huolimatta hän päätti pysyä yhteisön jäsenenä. Kerran Vincent tunsi pakonomaista tarvetta vierailla suuresti kunnioittamansa ranskalaismaalarin Jules Bretonin luona. Vain 10 frangia taskussaan Vincent käveli koko 70 kilometrin matkan Courrièresiin Ranskaan Bretonia tapaamaan. Kuitenkin saavuttuaan perille Vincent ei ujouden puuskassaan koputtanutkaan ovelle ja palasi Cuesmesiin äärimmäisen lannistuneena.

Tällöin Vincent alkoi piirtää kaivostyöläisiä perheineen, heidän kovia elinolojaan kuvaten. Tuona ratkaisevana aikana Vincent van Gogh teki seuraavan ja viimeisen uravalinnan taiteilijaksi.

Syksyllä 1880, asuttuaan yli vuoden kerjäläisenä Borinagessa, Vincent Brysseliin aloittaakseen taideopintonsa veljensä Theon autettua häntä taloudellisesti. Lapsuutensa Vincent ja Theo olivat aina olleet läheiset ja suurimman osan aikuisiästään säilyttivät jatkuvan ja vaikuttavan paljastavan kirjeenvaihdon. Juuri näiden kirjeiden, joita on yhteensä yli 700, avulla olemme luoneet tietämyksemme Van Goghin näkemyksistä elämäänsä ja taidettaan kohtaan.

Vuosi 1881 osoittautui myrskyisäksi Vincent van Goghin elämässä. Vincent haki Ecole des Beaux-Art – kouluun Brysselissä, tosin elämäkerttureiden Hulsker ja Tralbaut yksityiskohdat ovat tässä törmäyskurssilla. Tralbaut ehdottaa lyhyttä ja merkityksetöntä jaksoa koulussa, kun taas Hulsker väittää, ettei Vincentin hakemusta koskaan edes hyväksytty. Joka tapauksessa Vincent opiskeli itsenäisesti piirtämistä ottamalla esimerkkiä mm. Jean-François Milletin Travaux des champsista ja Charles Barguen Cours de dessinistä. Kesällä Vincent jälleen kerran asui vanhempiensa luona, tällä kertaa Ettenissä, minä aikana hän tapasi serkkunsa Cornelia Adriana Vos-Strickerin (Kee). Kee (1846-1918), joka oli juuri leskeytynyt, kasvatti pientä poikaansa yksin. Vincent rakastui Keehen ja oli murtunut, kun Kee torjui hänen lähentelynsä. Tämä epäonninen episodi päättyi yhteen Van Goghin elämän muistelluimmista kohtauksista. Jouduttuaan Keen torjumaksi Vincent päätti kohdata Keen tämän vanhempien kotona. Keen isä ei antanut Vincentin tavata tytärtään. Aina päättäväisenä Vincent pani kätensä öljylampun suppilon yläpuolelle tahallaan itseään polttaen, tarkoituksenaan polttaa kättään niin kauan kunnes saisi tavata Keen. Keen isä puolestaan teki vaaran nopeasti tyhjäksi puhaltamalla lampun sammuksiin. Vincent lähti talosta nöyryytettynä.

Huolimatta emotionaalisesta takapakista Keen kanssa ja kiristyneistä väleistään isänsä kanssa Vincent köysi rohkeutta Anton Mauvesta (1838-88), pikkuserkustaan. Taiteilijana menestynyt Mauve antoi Vincentille alkusysäyksen väreillä työskentelemiseen. Vincent ihaili suuresti Mauven töitä ja oli suuresti kiitollinen kaikesta saamastaan opastuksesta. Heidän suhteensa oli miellyttävä, mutta kärsi kolauksen kun Vincent muutti yhteen prostituoidun kanssa.

Vincent van Gogh tapasi Clasina Maria Hoornikin (1850-1904) helmikuussa 1882 Haagissa. Van Goghin tavatessaan jo toista lastaan odottanut, Sieninäkin tunnettu nainen, muutti Vincentin luo pian tämän tavattuaan. Vincent asui Sienin kanssa seuraavat 1,5 vuotta. Heidän suhteensa oli myrskyinen molempien oikullisten persoonallisuuksien ja köyhyyden vuoksi. Vincentin kirjeet Theolle kertovat hänen omistautuneen varsinkin Sienin lapsille, mutta taide pysyi aina Vincentin suurena intohimona – kaiken muun, myös ruuan, kustannuksella. Sien lapsineen toimi mallina kymmenille Vincentin töille ja tämän taiteilijanlahjat kehittyivätkin merkittävästi tuona aikana. Hänen aikaisemmat, primitiivisemmät piirroksensa Borinagen kaivostyöläisistä tekivät tietä hienostuneemmille ja herkemmille töille. Esim. piirroksessaan Sien, Sitting on a Basket, with a Girl Vincent mestarillisesti kuvailee hiljaista kotia, samaten kuin alla piilevää epätoivoa – tunteita, jotka todella määrittelivät Van Goghin ja Sienin yhteiseloa.

Vuosi 1883 oli toinen siirtymäkausi Van Goghille, niin hänen yksityiselämässään kuin taiteilijanakin. Öljyvärikokeilut hän aloitti 1882, mutta vasta 1883 alkoi työskennellä tällä keinolla yhä useammin. Sitä mukaa kun Vincentin piirtäjän ja maalarin taidot kehittyivät hänen ja Sienin suhde rappeutui ja syyskuussa he erosivat. Vincent eristäytyi yksinäisyyteen, kuten oli tehnyt jo Borinagen epäonnistumisen jälkeen. Suuresti pahoillaan, osaksi Sienin lapsia kohtaan tuntemansa kiintymyksen vuoksi, Vincent lähti Haagista syyskuun puolivälissä Dretheen, jotakuinkin lohduttomalle alueelle Hollannissa. Seuraavat 6 viikkoa Vincent eli irtolaiselämää, muuttaen alueelta toiselle, maalaten ja piirtäen muuttuvaa maisemaa ja sen asukkaita.

loppuvuodesta 1883 Vincent jälleen palasi vanhempiensa luo, tällä kertaa Nueniin. Seuraavan vuoden hän jatkoi taitojensa kehittämistä. Hän teki kymmeniä maalauksia ja piirroksia tänä aikana: kutojia ja kehrääjiä, sekä muita muotokuvia. Paikalliset talonpojat osoittautuivat hänen lempiaiheikseen, osaltaan koska Van Gogh tunsi vahvaa sukulaisuutta köyhiä työläisiä kohtaan ja koska hän oli suuri herkkiä ja myötätuntoisia peltojen työläisistä maalavan Milletin ihailija. Tuona kesänä Vincentin elämä koki vielä yhden dramaattisen ja onnettoman käänteen, kun Vincentiin rakastunut Margot Begemann (1841-1907), jonka perhe asui Vincentin vanhempien naapurissa, yritti suhteen tunteikkaassa myllerryksessä myrkyttää itsensä. Margotin paranemisesta huolimatta Vincent järkyttyi välikohtauksesta suunnattomasti ja viittaa siihen monissa myöhemmissä yhteyksissä.

Vuoden 1885 alkukuukausina Van Gogh jatkoi sarjaansa talonpojista. Vincent piti näitä “opintöinä”, töinä, jotka hioisivat hänen taitojaan kohti suurempia, kunnianhimoisempia töitä. Vain Vincentin isän kuolema 26.3 keskeytti lyhyeksi aikaa hänen harjoittelunsa. Vincentin suhde isäänsä oli menneinä vuosina ollut hermoja koettelevaa ja vaikkei Vincent ollut iloinen isän kuolemasta, hän oli emotionaalisesti etäinen ja valmis jatkamaan työtään.

Gordina de Groot--subject in 'The Potato Eaters'

Kaikki nämä kovan työn vuodet, jotka olivat jatkuvasti kehittäneet hänen tekniikkaansa ja opettaneet työskentelemään eri tavoin, tulivat palkituiksi Vincent van Goghin ensimmäisessä suuressa maalauksessa, The Potato Eaters.

Vincent työskenteli taulun kanssa huhtikuun 1885, josta hän oli tehnyt monia luonnostelmia valmistellessaan lopullista öljyvärityötä. The Potato Eaters on tunnustettu Vincent van Goghin ensimmäiseksi suureksi mestariteokseksi ja hän rohkaistui lopputuloksesta. Vaikka vihaisena ja loukattuna saadusta kritiikistä (Vincentin ystävä, taiteilija Anthon van Rappard [1858-1892] ei pitänyt työstä ja hänen kommenttinsa johtivat ystävyyden loppumiseen), Vincent oli tyytyväinen lopputulokseen ja aloitti siten uuden, itsevarmemman ja teknisesti taitavan kauden urallaan.

Van Gogh jatkoi työskentelyään vuoden 1885, mutta tuli jälleen levottomaksi ja alkoi kaivata piristystä. Hän ilmoittautui opiskelijaksi Antwerpenin taideakatemiaan vuoden 1886 alussa, mutta jätti koulun opettajien rajoittuneiden ja joustamattomien lähestymistapojen tukahduttamana jo 4 viikon kuluttua. Kuten Vincent koko elämällään todisti, oli muodollinen opiskelu hänestä surkea vastine käytännön työlle. Vincent oli työskennellyt 5 vaikeaa vuotta todistaakseen lahjakkuutensa taiteilijana ja The Potato Eaters todisti hänelle itselleen, että hän oli ensimmäisen luokan maalari. Silti Vincent jatkuvasti pyrki parantamaan itseään, hankkimaan uusia ideoita ja tutkimaan erilaisia tekniikoita tullakseen sellaiseksi taiteilijaksi joksi hän todella tahtoi. Alankomaissa hän oli saavuttanut kaiken minkä kykeni. Nyt oli aika tutkia uusia ulottuvuuksia ja aloittaa matka, joka tulisi myöhemmin hiomaan hänen taitonsa. Vincent lähti Alankomaista etsimään vastauksia Pariisiin… ja löysi impressionistien seuraan.

Vincent oli kirjoittanut veljelleen Theolle koko alkuvuoden 1886 tarkoituksenaan todistaa tälle, että Pariisi oli se minne hän kuului. Theo oli aivan liian tietoinen veljensä jokseenkin hankalasta luonteesta ja vastusti ajatusta. Kuten aina, Vincent oli päättäväinen ja saapui Pariisiin ilmoittamatta maaliskuun alussa. Theo ei voinut muuta kuin majoittaa Vincent.

Van Goghin Pariisin aika on kiehtova sen kannalta, miten se muutti häntä taiteilijana. Valitettavasti Vincentin 2 Pariisin vuotta ovat myös hänen elämänsä viimeisiä dokumentoituja ajanjaksoja – suurimmaksi osaksi koska elämäkerturit ovat niin riippuvaisia Theon ja Vincentin välisestä kirjeenvaihdosta, jotka tietenkin katkesi veljesten asuessa yhdessä Theon asunnossa Pariisin Montmartrella.

Silti Pariisin vuosien merkityksellisyys on ilmeinen. Taidekauppiaana Theolla oli kontakteja ja Vincent tuli tutuiksi Pariisin maata järisyttävien taiteilijoiden kanssa. Van Gogh vietti Pariisin 2 vuotta aikaisempien impressionistien taidenäyttelyissä (mm. Degasin, Monetin, Renoirin, Seuratin ja Sisleyn töitä). Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö Van Gogh olisi saanut vaikutteita impressionistien metodeista, mutta hän pysyi silti aina uskollisena omalle ainutlaatuiselle tyylilleen. Läpi näiden kahden vuoden Van Gogh yhdisteli joitakin impressionistien tekniikoita, muttei koskaan antanut heidän voimakkaan vaikutuksensa nujertaa häntä.

Vincent nautti maalaamisesta Pariisissa koko vuoden 1886. Hänen värimaailmansa alkoi siirtyä tummista, perinteisistä kotimaansa Hollannin väreistä ja alkoi yhdistyä impressionistien sykkiviin värisävyihin. Viimeistelläkseen Vincentin mutkikkaan, gobeliininomaisen tyylin, hän kiinnostui juuri Pariisin vuosina Japanin taiteesta. Japani oli juuri avannut porttinsa ulkopuolisille oltuaan vuosisatoja kulttuurisaarrossa ja tästä eristyksestä seurauksena läntinen maailma oli ihastunut kaikesta japanilaisesta. Van Gogh alkoi hankkia huomattavaa kokoelmaa japanilaisista kalligrafeista (nykyään Amsterdamin Van Gogh -museon omistuksessa) ja hänen maalauksensa tältä ajalta (esim. The Portrait of Père Tanguy) heijastelivat niin impressionistien sykähtelevää värien käyttöä kuin japanilaisten erilaisia vivahteita. Vaikka Van Gogh teki vain 3 japanilaista kopiota, on japanilaisen taiteen vaikutus todistetusti ollut terävä läpi hänen lopun ikänsä.

Vuosi 1887 oli toinen vuosi jolloin Vincent kehittyi merkittävästi taiteilijana, mutta se myös vaati veronsa sekä henkisesti että fyysisesti. Vincentin ailahteleva mielenlaatu asetti ongelmia hänen ja Theon väliseen suhteeseen. Vincent oli muuttunut Theon luokse voidakseen jakaa menot ja näin ollen ollut vapaampi omistamaan itseään taiteelleen. Valitettavasti asuminen veljen kanssa myös lisäsi heidän välistä jännitettään. Lisäksi Pariisilla oli houkutuksensa ja suuri osa Vincentin Pariisin ajasta kului epäterveellisesti heikolla ravinnolla, sekä liialla juomisella ja tupakoinnilla.

Kuten usein kävi läpi koko Vincentin elämän, surkeat talvikuukaudet jättivät hänet masentuneeseen tilaan. Koskaan ei Vincent ollut iloisempi kuin ollessaan ulkona kommunikoimassa luonnon kanssa sen ollessa parhaimmillaan, maisemia maalaamassa tai vain pitkillä kävelyillä, Vincent van Gogh eli auringolle. Kurjan talven 1887-88 aikana Van Gogh tuli levottomaksi ja sama kaava toistui jälleen. Van Goghin kahdella Pariisin vuodella oli suunnaton vaikutus hänen kehittymisessään taiteilijana, mutta hän oli löytänyt mitä oli etsinytkin ja oli aika siirtyä eteenpäin. koskaan olematta täysin onnellinen suurissa kaupungeissa Vincent päätti lähteä Pariisista ja seurata niin aurinkoa kuin kohtaloaankin etelään.

Vincent van Gogh muutti Arlesiin alkuvuodesta 1888 monien syiden innoittamana. Pitkän talven ja Pariisin hurjan energisyyden uuvuttamana Van Gogh etsi Providencen lämmintä aurinkoa. Toisekseen Vincentin unelma oli perustaa Arlesiin eräänlainen taiteilijakommuuni, josta hänen toverinsa Pariisista voisivat etsiä pakopaikkaa ja jossa he voisivat työskennellä yhdessä kohti yhteistä päämäärää, toisiaan tukien. Van Gogh lähti Pariisista Arlesiin junalla 20.2.1888 sydämessään unelmat vauraasta tulevaisuudesta, huvittuneena siitä, kuin maisemat hänestä muuttuivat enemmän ja enemmän japanilaisiksi mitä kauemmas etelään hän matkusti.

Ei ole epäilystäkään, etteikö Van Gogh olisi ollut pettynyt ensimmäisiin viikkoihin Arlesissa. Aurinkoa etsiessään Vincent löysi vain epätavallisen kylmyyden ja lumipeitteisen kaupungin. Tämä oli varmasti lannistavaa Vincentille, joka oli jättänyt kaiken tutun taakseen etsiäkseen lämpöä ja lepoa etelästä. Kovat kelit olivat kuitenkin pian eletyt ja Vincent alkoi maalata eräitä uransa rakastetuimpia töitä.

Lämpötilan noustua Vincent ei hukannut aikaa aloittaakseen työskentelyt ulkona. Huomaa kaksi luontoa ylistävää työtä: piirros Landscape with Path and Pollard Trees ja maalaus Path through a Field with Willows. Piirros tehtiin maaliskuussa ja sen puut ja maisema ovat talven jäljiltä jokseenkin koruttomia. Sitä vastoin kuukautta myöhemmin tehty maalaus esittelee kevään ensimmäiset puiden hiirenkorvat. Tänä aikana Van Gogh maalasi sarjan kukoistavia hedelmätarhoja. Vincent oli tyytyväinen tuotteliaisuuteensa ja kuten hedelmätarhat, hänkin tunsi olionsa uudistuneeksi.

Seuraavat kuukaudet olivat onnellisia. Vincent varasi huoneen Café de la Garesta, opsoitteesta 10 Place Lamartine, toukokuun alussa ja vuokrasi kuuluisan ”Keltaisen Talonsa” (2 Place Lamartine) studiokseen ja varastokseen. Vincent ei muuttanut Keltaiseen Taloonsa ennen kuin vasta syyskuussa, ajatuksenaan tehdä siitä ”etelän studionsa” perusta.

Vincent työskenteli uutterasti läpi koko kevään ja kesän ja alkoi lähetellä Theolle töitään. Nykyään Van Gogh nähdään usein kärttyisenä ja yksinäisenä hahmona, mutta tosiasiassa hän todella nautti ihmisten seurasta ja teki parhaansa noina kuukausina saadakseen ystäviä – niin toveruuden vuoksi kuin saadakseen mahdollisimman paljon arvokkaita malleja. Vaikka Van Gogh olikin toisinaan syvästi yksinäinen, hän ystävystyi silti Paul-Eugène Millietin ja toisen ”Zouave soldierin” kanssa ja maalasi heidän muotokuvansa. Vincent ei koskaan luopunut toivosta perustaa taiteilijakommuuninsa ja alkoi houkutella Paul Gauguinia tulemaan luokseen etelään. Mahdollisuus osoittautui kuitenkin epätodennäköiseksi, sillä Gauguinin muutto olisi vaatinut Theolta, joka oli jo venynyt äärimmilleen, vielä enemmän taloudellista tukea.

Heinäkuussa kuitenkin Van Goghin setä Vincent kuoli jättäen perinnän Theolle. Tämä taloudellinen tulovirta mahdollisti Gauguinin Arlesiin muuton sponsoroinnin. Theo maksoi kulut mielellään, sillä hän huolestuneen veljen roolissaan toivoi seuran tasoittavan ja piristävän Vincentiä. Tämän lisäksi hän toivoi Gauguinin taululähetysten korvaavan Theon rahallisen tuen. Toisin kuin Vincent, Paul Gauguin oli alkanut saada pientä menestystä töillään.

Huolimatta Theon parantuneesta taloudellisesta tilanteesta, Vincent pysyi uskollisena tavallaan kuluttaa kohtuuttomia summia taidevälineisiin elämän välttämättömyyksien sijasta. Aliravittuna ja ylitöitä tehneenä Van Goghin terveys romahti lokakuussa, mutta parani kohisten saatuaan vahvistuksen Gauguinin saapumisesta. Vincent työskenteli ahkerasti saadakseen Keltaisen Talon kuntoon toivottamaan Gauguin tervetulleeksi. Gauguin saapui Arlesiin junalla aikaisin aamulla 23.10.

Seuraavat 2 kuukautta olivat keskeisiä – ja kaaoksenomaisia – niin Vincent van Goghille kuin Paul Gauguinillekin. Aluksi he tulivat toimeen erinomaisesti, maalasivat Arlsein laitamia, puhuivat taiteestaan ja vertasivat tekniikoita. Kuitenkin viikkojen saatossa säätila alkoi heiketä ja pari löysi toisensa useammin ja useammin sisätiloista. Kuten tavallista, Vincentin mieliala (ja luultavasti Gauguinin myös) ailahteli sään mukaan. Pakotettuna työskentelemään sisätiloissa Vincentin masennus kuitenkin lieveni kun hän onnistui rohkaistumaan ja keskittymään sarjaan muotokuvia, jotka hän otti työn alle. ”olen tehnyt muotokuvia koko perheestä…” hän kirjoitti Theolle (Kirje 560). Nämä maalaukset Roulinin perheestä ovat säilyneet eräinä hänen rakastetuimmista töistään.

Van Gogh ja Gauguinin välinen suhde kuitenkin rappeutui läpi jouluun. Heidän kuumentuneet mielipiteensä tulistuivat enemmän tai vähemmän – ”sähköistyivät”, kuten Vincent kuvaili tilannetta. Parin suhde rappeutui Vincentin mielenterveyden mukana. 23.12 Vincent van Gogh, hetkellisessä hulluuden puuskassaan silpaisi vasemman korvansa alaosan. Hän laikkasi korvan nipukan partakoneenterällä, vei sen bordelliin kankaaseen käärittynä ja esitteli yhdelle siellä olevista tytöistä. Tämän jälkeen hän raahautui Keltaiseen Taloon, missä romahti täysin. Poliisin havaittua hänet Vincent vietiin Hôtel-Dieun sairaalaan Arlesiin. Lähetettyään Theolle sähkeen Gauguin lähti välittömästi Pariisiin suostumatta tapaamaan Van Goghia sairaalassa. Myöhemmin Van Gogh ja Gauguin olivat kirjeenvaihdossa, mutteivät enää tämän jälkeen koskaan tavanneet.

Sairaalassa Vincent oli tohtori Felix Reyn (1867-1932) huostassa. korvan silmista seurannut viikko oli kriittinen – sekä henkisesti että fyysisesti. Hän kärsi vakavasta verenhukasta ja jatkuvista komplikaatioista, jotka tekivät hänet toimintakyvyttömäksi. Pariisista rynnännyt Theo oli varma Vincentin kuolemasta, mutta vuoden vaihteessa Vincent parani lähes täysin.

Vuoden 1889 ensimmäiset viikot eivät olleet helppoja Vincent van Goghille. Parannuttuaan hän palasi Keltaiseen Taloon, mutta jatkoi tohtori Reyn tapaamista lisätutkimuksia ja siteen vaihtoa varten. Vincentin kehittyminen hermoromahduksen jälkeen rohkaisi häntä mutta rahaongelmat eivät poistuneet. Kun hänen rakas ja uskollinen ystävänsä Arlesissa, Joseph Roulin (1841-1903), päätti muuttaa parempipalkkaisen työn perässä perheineen Marseillesiin, Vincent tunsi itsensä erityisen masentuneeksi.

Taiteen nimissä Vincent oli melko tuottelias tammikuusta helmikuun alkuun, tehden eräitä parhaiten tunnuttuja töitään, kuten La Berceuse ja Sunflowers. 7.2 Vincent kuitenkin sai toisen kohtauksen, jolloin hän kuvitteli saaneensa myrkytyksen. Jälleen kerran Vincent otettiin Hôtel-Dieun sairaalaantutkimuksiin. Van Gogh pysyi sairaalassa 10 päivää, mutta palsi jälleen Keltaiseen Taloon, toistaiseksi ”toiveikkaana.” (Kirje 577)

Tällävälin jotkut Arlesin asukkaat olivat kuitenkin huolestuneet Vincentin käyttäytymisestä ja allekirjoittiva vetoomuksen jossa he ilmaisivat huolensa. Vetoomuis toimitettiin Arlesin pormestarille ja lopulta poliisimestarille, joka määräsi Van Goghin sairaalahoitoon Hôtel-Dieuhun. Vincent pysyi sairaalassa seuraavat 6 viikkoa, mutta sai luvan käydä valvotusti ulkoulmassa maalaamassa ja varastoidakseen omaisuuttaan. Tämä oli tuotteliasta, mutta henkisesti rasittavaa aikaa. Kuten vuotta aikaisemminkin Van Gogh palasi maalaamaan kukkivia hedelmätarhoja Arlsein ympärillä. Vaikka hän tekikin uransa parhaimpia töitä, hän samalla ymmärsi, että hänen tilansa oli epävakaa ja juteltuaan Theon kanssa suostui lähtemään vapaaehtoisesti Saint-Paul-de-Mausolen mielisairaalaan Saint-Rémyyn. Van Gogh lähti Arlesista toukokuun kahdeksantena.

Sairaalaan saavuttuaan Van Gogh annettiin tohtori Théophile Zacharie Auguste Peyrronin (1827-95) hoitoon. Tutkittuaan Vincentin ja tarkasteltuaan tapausta Peyron vakuuttui potilaansa sairastavan epilepsiaa – tämä diagnoosi on nykyäänkin yksi todennäköisemmistä. Sairaala ei missään nimissä ollut mikään surkea loukko, mutta Van Gogh sydämistyi muiden asukkaiden valituksista ja huonosta ruuasta. Hänestä oli masentavaa, miten potilailla ei päivisin ollut mitään tekemistä – ei mitään stimuloivaa puuhaa. Van Goghin hoitoon kuului osana myös hydro-terapia, jossa hänet toistuvasti upotettiin suureen vedellä täytettyyn ammeeseen. Jos tämä terapia ei ollutkaan millään tavalla julmaa, niin ei se myöskään ollut hyödyksi Vincentin mielenterveyden kannalta.

Viikkojen kuluessa Vincentin mielenterveys pysyi aloillaan ja hänen annettiin palta maalaamisen pariin. Henkilökunta rohkaistui Van Goghin edistyksestä (tai ainakaan hän ei kärsinyt kohtauksista) ja kesäkuun puolivälissä Van Gogh maalasi parhaiten tunnetuimman työnsä: Tähtiyö.

Van Goghin suhteellisen rauhallinen mielentila ei kuitenkaan kestänyt ja toinen kohtaus heinäkuun puolivälissä teki hänet jälleen toimintakyvyttömäksi. Kohtauksensa aikana Vincent yritti syödä omat maalinsa, jonka vuoksi hänet eristettiin ja maalaus kiellettiin. Vaikka hän paranikin kohtauksestaan nopeasti häntä masensi, että hänet oli erotettu siitä ainoasta asiasta joka tuotti hänelle mielihyvää ja antoi turvapaikan: taide. Viikon päästä Peyron heltyi ja antoi Van Goghin palata maalaamaan. Palaaminen työn pariin tapahtui samaan aikaan henkisen tilan kohenemisen kanssa. Vincent lähetti Theolle yksityiskohtaisia kirjeitä tilaansa koskien, kun Theolla itsellään oli samankaltaisia ongelmia: Theon terveys oli ollut heikko ja hän oli sairastellut koko alkuvuoden 1889.

Kahteen kuukauteen Vincent ei kyennyt lähtemään huoneestaan ja kirjoitti sisarelleen: “Kun olen niityillä, yksinäisyyden uuvuttava tunne on niin kammottavan voimakas, että pelkään jo lähteä ulos.” (Kirje W14) Seuraavina viikkoina Vincent kuitenkin voitti ahdistuneisuutensa ja palasi työn pariin. Tänä aikana Vincent alkoi suunnitella mahdollista lähtöä Saint-Rémystä. Hän kertoi näistä suunnitelmissa Theolle, joka alkoi tehdä tiedusteluja mahdollisista vaihtoehdoista Vincentin terveydenhuoltoon liittyen – tällä kertaa paljon lähempää Pariisia.

Van Goghin mielenterveydentila pysyi melko ennallaan loppuvuoden 1889. Theon terveys oli suurimmalta osin parantunut ja rakentaessaan kotia uuden vaimonsa kanssa Theo myös tuki Octave Mausta, joka järjestämässä näyttelyä, Les XX, Brysseliin. Tarkoituksena oli esitellä myös 6 Vincentin työtä. Vincent oli asiasta innostunut ja tänä aikana pysyi suhteellisen tuotteliaana. Jatkuva kirjeenvaihto Vincentin ja Theon välillä selvitti monia näyttelyyn liittyviä yksityiskohtia.

23.12.1889, tasan vuosi korvan silpomis-tapauksen jälkeen, Vincent kärsi jälleen uuden kohtauksen: ”erehdyksen”, kuten hän sitä kuvaili (Kirje 620). Kohtaus oli vakava ja kesti noin viikon, mutta Vincent tervehtyi kohtuullisen nopeasti ja palasi maalaamaan – tällä kertaa lähinnä kopioiden muiden taiteilijoiden töitä mielenterveydestään ja säätilasta johtuvan ahdistuneisuuden seurauksena. Surullista kyllä Van Gogh kärsi useammista kohtauksista koko 1890 vuoden alun. nämä kohtaukset tulivat aina vain useammin ja jättivät hänet toimintakyvyttömämpään tilaan kuin koskaan ennen. Ironisesti aikana jolloin Van Gogh oli luultavasti heikoimmillaan, hänen työnsä alkoivat saada myönteisiä arvosteluja. Kuitenkin uutiset tästä vain masensivat Vincentiä entisestään ja uudistivat hänen toiveensa päästä sairaalasta ja palata takaisin pohjoiseen.

Tehtyään joitakin tiedusteluja Theo uskoi, että Vincentille parasta olisi palata Pariisiin ja mennä tohtori Paul Gachetin (1828-1909), Pariisin lähellä Auvers-sur-Oisessa asuvan homeopatia-terapeutin, hoitoon. Vincent suostui Theon suunnitelmiin ja katkaisi siteensä Saint-Rémyyn. 16.5.1890 Vincent van Gogh jätti mielisairaalan ja lähti yöjunalla Pariisiin.

Pariisiin saavuttuaan Vincent viipyi Theon, tämän vaimon Johannan ja heidän vastasyntyneen poikansa Vincent Willem (nimetty setänsä mukaan) luona 3 ihastuttavaa päivää. Koskaan täysin nauttimatta suurkaupungin hyörinästä ja pyörinästä Vincent stressaantui hieman paluustaan ja päätti suunnata Pariisista rauhallisempaan määränpäähän, Auvers-sur-Oiseen.

Pian Auversiin saapumisensa jälkeen Vincent tapasi tohtori Gachetin. Vaikka Vincent aluksi vaikuttui Gachetista, hän myöhemmin alkoi epäillä tohtorin pätevyyttä jopa niin, että kuvaili tätä ”sairaammaksi kuin minä, luulisin, tai sanotaanko, että ainakin yhtä sairaaksi” (Kirje 648). Epäröinnistään huolimatta Vincent löysi huoneen Arthur Gustave Ravouxin majatalosta ja alkoi välittömästi maalata Auvers-sur-Oisen maisemia.

Seuraavan kahden viikon aikana Van Goghin mielipide Gachetista lieveni hieman ja hän uppoutui töihinsä täydellisesti. Vincent oli tyytyväinen Auvers-sur-Oisen tarjoamaan vapauteen, jota hän ei Saint-Rémyssä ollut saanut ja joka samalla tarjosi runsaasti malleja maalauksia ja piirroksia varten. Vincentin ensimmäiset viikot Auversissa kuluivat miellyttävästi ja rauhallisesti. 8.6 Theo saapui perheineen vierailulle Auversiin ja Vincent vietti ihastuttavan päivän perheensä kanssa. Kaikesta päätellen Vincent vaikutti melko uudistuneelta – sekä henkisesti että fyysisesti.

Kesäkuun vincent väilytti hyvän tuulensa oli huomattavn tuottelias, tehden muutamia parhaiten tunnettuja töitään (Portrait of Doctor Gachet ja The Church at Auvers, esimerkiksi). Tämä Auversin alkukuukausien rauhallisuus kuitenkin keskeytyi kun Vincent kuuli veljenpoikansa vakavasti sairastuneen.- Theo oli käynyt läpi elämänsä vaikeinta aikaa viimeisinä kuukausina: epävarmuus omasta urasta ja tulevaisuudesta, jatkuvat terveysongelmat ja lopulta oman pojan sairastuminen. Vaivan tervehtymistä seuraten vincent päätti vierailla Theon ja tämän perheen luona aikaisin aamulla 6.7. Vierailusta ei tiedetä paljoakaan, mutta Johannan vuosia myöhemmin kirjoittaman kirjeen mukaan päivä saattoi olla rasittava ja kireähkö. Lopulta Vincent tunsi olonsa uupuneeksi ja palasi pian Auversin turvapaikkaansa.

Seuraavan kolmen viikon aikana Vincent palasi maalaamaan ja oli kirjeidensä perusteella oikein onnellinen. Äidilleen ja sisarelleen hän kirjoitti tuntevansa olonsa paljon rauhallisemmaksi kuin edellisenä vuonna ja että sekasorto hänen päänsä sisällä oli todella rauhoittunut (Kirje 650) Vincent imi itseensä Auversin niittyjä ja tasankoja ja teki joitakin mahtavia maisema koko heinäkuun. Vincentin elämä tuntui asettuneen tuotteliaisiin – ja jollei onnellisiin niin ainakin tasaisiin uomiinsa.

Vaikka seuraavien tapahtumien yksityiskohdat eri kronikoissa hieman heittelevätkin, ovat 27.7.1890 päivän tapahtumien pääpiirteet selvät. Tuona sunnuntai-iltana Vincent van Gogh lähti ulos niitylle maalaustelineen ja –tarvikkeiden kanssa, jossa hän ampui itseään revolverilla rintaan. Vincent onnistui raahautumaan takaisin Ravouxin majataloon missä hän romahti sängylle ja josta hänet löysi Ravoux itse. Paikalle kutsuttiin paikallinen lääkäri, tohtori Mazery, kuin myös tohtori Gachet. Luoti Vincentin rinnassa päätettiin jättää paikoilleen ja Gachet kirjoitti kiireesti Theolle. Vaikka Gachet ei tiennyt Theon kotiosoitetta ja joutui lähettämään kirjeen Theon työpaikalle, se ei aiheuttanut vakavia viivästyksiä ja Theo saapui Auversiin seuraavana iltapäivänä.

Vincent ja Theo olivat yhdessä Vincentin viimeiset elintunnit. Theo omistautui veljelleen, pitäen tätä kädestä ja puhuen tälle hollantia. Vincent tuntui hyväksyneen kohtalonsa ja Theo kirjoitti myöhemmin: ”Hän itse tahtoi kuolla; kun istuin hänen vuoteensa reunalla ja sanoin, että yrittäisimme parantaa hänet ja että toivoimme hänen myöhemmin säästyvän tällaiselta epätoivolta, hän sanoi ’La trisse durera toujours’ (suru tulee kestämään ikuisesti). Ymmärrän mitä hän halusi näillä sanoilla kertoa.” Theo, aina veljensä suurin tukia ja paras ystävä, piteli Vincentiä tämän lausuessa viimeiset sanansa: ”toivoin voivani kuolla tällä tavoin.”

Vincent van Gogh kuoli 29.7.1890 puoli kahdelta aamulla. Koska Vincent oli tehnyt itsemurhan, Auversin katolinen hautausmaa kieltäytyi hautaamasta häntä. Kuitenkin viereinen Méry suostui hautaukseen ja hautajaiset pidettiin 30.7. Vincentin pitkäaikainen ystävä, maalari Emilie Bernard kirjoitti yksityiskohtaisesti Gustave-Albert Aurierille:

Arkku oli jo suljettu. Saavuin liian myöhään näkemään jälleen sen miehen, joka oli neljää vuotta aiemmin jättänyt minut niin täyteen kaikenlaisia odotuksia . . . .
Seinillä, huoneessa jossa hänen ruumiinsa lepäsi, olivat kaikki hänen maalaustelineensä riippuen, muodostaen tavallaan sädekehän hänelle ja sille neroudelle, joka loisti niistä, tehden tästä kuolemasta vieläkin tuskallisemman meille paikalle olleille taiteilijoille. Arkku oli peitetty yksinkertaisella, valkealla liinalla ja ympäröity valtavilla määrillä kukkia: hänen suuresti rakastamillaan auringonkukilla, keltaisilla daalioilla, keltaisia kukkia oli joka puolella. Se oli, kuten muistat, hänen lempivärinsä, symboli valolle, jonka hän unelmoi loistavan niin ihmisten sydämissä kuin myös taiteessa.
Hänen lähellään lattialla, arkun edessä, olivat hänen maalaustelineensä, taitettava tuolinsa ja siveltimensä.
Monia ihmisiä saapui, taitelijoita pääasiassa, joiden joukosta tunnistin Lucien Pissarron ja Lauzetin. Muita en tuntenut, joitakin paikallisia jotka olivat tietäneet hänet, nähneet kerran tai kaksi ja pitäneet hänestä, koska hän oli niin hyväsydäminen, niin inhimillinen . . . .
Siinä me olimme, täysin hiljaa, yhdessä arkun ympärillä, joka piilotti sisäänsä ystävämme. Katselin töitä; yhtä hyvin kaunista ja surullista, Delacroix'sin La vierge et Jésukseen perustuvaa. Convicts walking in a circle surrounded by high prison walls, öljymaalaus Dorén inspiroimana, josta kuvastuu järkyttävä julmuus ja viha – joka myös symboloi hänen loppuaan. Eikö elämä muka ollutkin juuri tuollaista hänelle: kuin korkea vankila kuten tämä, juuri niin korkeilla seinillä -- niin korkeilla. . . ja nämä ihmiset kävelemässä loputtomiin piirissä, eivätkö he olekin niitä surullisia taiteilijoita, niitä surullisia, kirottuja sieluja, kävelemässä Kohtalon ruoskan alla? . . . .
Kolmelta hänen ystävänsä kantoivat hänen ruumiinsa ruumisvaunuun, monet heistä kyynelehtivät. Theodore van Gogh, joka oli omistanut itsensä veljelleen, joka oli aina tukenut häntä tämän kamppailuissa taiteensa puolesta, kyynelehti säälittävästi koko ajan . . . .
Ulkona aurinko porotti polttavasti. Kiipesimme kukkulaa Auversin ulkopuolella jutellen hänestä, siitä rohkeasta alkusysäyksestä, jonka hän oli antanut taiteelle, niistä suurista projekteista joita hän oli aina ajatellut ja siitä hyvästä, jota hän oli meille tehnyt.
Saavuimme uuden hautausmaan perälle, uusien hautakivien luo. Se on pienellä kukkulalla, sadonkorjuuta vailla olevien peltojen yläpuolella, suuren sinisen taivaan alla, jota hän olisi yhä rakastanut. . . kenties.
Sitten hänet laskettiin multaan . . . .
Kuka tahansa olisi alkanut itkeä tuolla hetkellä. . . päivä oli niin tehty hänelle, että oli helppo kuvitella hänen olevan yhä elossa siitä nauttimassa. . . .
Tohtori Gachet (joka on suuri taiteen ystävä ja omistaa erään hienoimmista impressionistisista kokoelmista nykyään) tahtoi sanoa muutaman kunnioittavan sanan Vincentistä ja tämän elämästä, mutta hän nyyhkytti niin paljon, että sai takelleltua vain hämmentyneet jäähyväiset . . . . (ehkäpä se olikin kaikista kaunein tapa tehdä niin).
Hän selvitti lyhykäisesti Vincentin ongelmista ja saavutuksista, korostaen kuinka ylevä hänen tavoitteensa oli ja kuinka suuresti hän tätä kunnioitti (tosin hän oli tuntenut Vincentin vain lyhyen aikaa). Vincent oli, Gachet sanoi, rehellinen mies ja suuri taiteilija, hänellä oli vain kaksi tavoitetta: ihmisyys ja taide. Nimenomaan taide oli se, jonka hän asetti kaiken yläpuolelle ja joka saa hänen nimensä elämään.
Sitten palasimme. Theodore van Gogh oli surun murtama, jokainen läsnäolija oli hyvin liikuttunut, jotkin palasivat maalle ja toiset asemalle.

Laval ja minä palasimme Ravouxin majataloon ja me puhuimme hänestä. . . .¹

Theo van Gogh kuoli 6 kuukautta Vincentin jälkeen. Hänet haudattiin Utrechtiin, mutta 1914 Theon vaimo Johanna, suuri Vincentin taiteen ystävä, siirrätytti Theon Auversiin Vincentin viereen. Johanna pyysi saada tohtori Gachetin puutarhasta kevätmurattia istutettavaksi hautakivelle. Tuo sama muratti peittää hautakiveä yhä edelleen.

1. Cahier Vincent 4: 'A Great Artist is Dead': Letters of Condolence on Vincent van Gogh's Death by Sjraar van Heugten and Fieke Pabst (eds.), (Waanders, 1992), pages 32-35.